RUMMUTTAMINEN YHTEISESSÄ MUSIIKIN KENTÄSSÄ
uusi ilon ulottuvuus... vapaus ja ilo.
TAHDON KAIKKIEN RUMMUTTAVAN
...sillä olen koskettanut sitä vapautta ja puhdasta iloa.
aiemmin en osannut, en voinut. se ei ollut minulle. usko osaamattomuudesta oli hyvin syvässä minussa.
michael on rummuttanut aina. kauan. hän rummutti kauan minullekin ja avasi lukkojani... kunnes tahdoin myös itse. tahdoin. ja tahdoin uskoa siihen.
niin aloin rummuttamaan, astun ensimmäisiä askeleita siihen maailmaan. jos vain olisin tehnyt sen jo aiemmin, jos vain olisin tiennyt millaisen portin se avaa minulle! nyt tahdon kaikkien rummuttavan, sillä koen kuinka se purkaa minusta lukot ja esteet, jotka ovat olleet ilon ja minun välissä. se vapauttaa ja avaa puhtaalle olemisen ja tekemisen ilolle. sellaiseen mitä en ole ennen tuntenut ja kokenut.
nyt kuljen rummun kanssa ja pysähdyn hetkeksi rummuttamaan aina ja kaikkialla. se on osa hiljaisuuttani, meditaatiotani. riittää kun rummutan hetken. niin kuin hetken meditaatio voi kuljettaa minut hiljaisuuteeni, ohi ja yli kaikkien minua ympäröivien ajatusten ja tunteiden, niin voi myös rummutus. rummutus avaa hiljaisuuteeni uuden vapauden ja ilon. uuden ilon ulottuvuuden.
ANTAUDUN RUMMUTUKSEN VIRTAAN
uusi ulottuvuus avautuu antautumisesta.
kun rummutan, se en ole minä, joka rummutan, vaan antaudun rummutuksen virtaan. sen michael on opettanut minulle. teen sen kuin valorukouksen: annan virran johdattaa, johdattaa yhä korkeammalle jumalalliseen, yhä korkeammalle valoon. sinne missä en ole enää minä, missä olen yhtä... yhtä rummutuksen kanssa.
minun ei tarvitse osata, ei tietää, vain antaudun olemaan yhtä.
EN OLE OSANNUT SOITTAA
osaaminen on ollut rummuttamisen ja minun välissä. en ole milloinkaan
'osannut' soittaa. en ole uskaltanut, en edes yrittänyt. siksi tämä
on minulle hyppy aivan uuteen todellisuuteen, todellisuuteen, jossa minussa
on musiikki, rytmi, sen intensiteetti... se resonoi ja värähtelee
minussa. nyt kuuntelen sitä itsessäni ja kentässä ympärilläni.
michael sanoo, että musiikki on ja virtaa ympärillämme aina...
MUSIIKKI ON JA VIRTAA YMPÄRILLÄMME AINA
minun todellisuudessani musiikki virtaa aina ympärillämme, on aina
kaikkialla läsnä. meidän on vain poimittava se, saatava yhteys
siihen. on mahdollista rummuttaa monien taivaallisten rummuttajien kanssa.
nämä korkeat taivaalliset rummuttajat todella rummuttavat kanssamme
ja meissä, jos vain sallimme. jos vain tahdomme. jos vain yhdistymme
siihen kenttään.
VOIMME YHDISTYÄ MUSIIKIN KENTTÄÄN
samalla tavoin kuin voimme olla yhteydessä ihmisen kentän ja kaiken
kentän kanssa, voimme myös yhdistyä tähän musiikin
kenttään. kaikkien soittajien on mahdollista kytkeytyä samaan
kenttään. yhdessä rummuttaessamme se voi tapahtua yhtäkkiä
- yhtäkkiä rummutuksemme on yhdistynyt yhdeksi suureksi kentäksi,
joka on kuin suuri voimallinen valon pallo, jossa kaikki olemme.
mitä herkempiä me olemme, sitä helpommin yhdistyminen tapahtuu. mitä syvemmin me tahdomme ja kykenemme antautumaan ja olemaan erillään egostamme, sitä helpompi on saavuttaa tämä yhteys.
toinen voi auttaa toista saavuttamaan tämän kentän ja yhdistymään siihen. toinen, joka on löytänyt sinne tien jo aiemmin.
voimme olla yhteydessä tähän meitä ympäröivään musiikin kenttään neljällä eri tavalla.
NELJÄ RUMMUTUSTA
yksi. antaudun sinun rummutukseesi. sinä rummutat minulle minun rytmiäni
ja energiaani. sitä mitä sillä hetkellä kannan ja mitä
tarvitsen. minä suljen silmäni ja otan vastaan kaiken mitä
sinä rummutuksesi kautta annat ja annan sen huuhdella, hoitaa ja avata
minua, palauttaa minua harmoniaan itseni ja kaiken kanssa.
kaksi. rummutan itselleni. rummutan omaa rytmiäni ja energiaani. kaikkea mihin olen sillä hetkellä yhteydessä. annan rummutuksen huuhdella, hoitaa ja avata minua, palauttaa minua harmoniaan itseni ja kaiken kanssa.
kolme. rummutan kanssasi. rummutan yhteistä rytmiämme ja energiaamme. annan rummutuksen huuhdella, hoitaa ja avata meitä, palauttaa meitä harmoniaan itsessämme ja kaikkien ja kaiken kanssa.
neljä. rummutan sinulle. rummutan sinun rytmiäsi ja energiaasi. annan rummutuksen huuhdella, hoitaa ja avata sinua, palauttaa sinua harmoniaan itsesi ja kaiken kanssa.
minä unohdan itseni, kun rummutan sinulle, kun rummutan itselleni, kun rummutan kanssasi ja kun antaudun sinun rummutukseesi. olen yhtä musiikin kentän kanssa. otan vastaan, annan edelleen ja kiitän.
MUSIIKKI JA JUMALALLINEN RAKKAUS
tahdon aina yhdistää rummutuksen korkeimman kanssa ja tuoda sen
jumalallisen rakkauden tasolle, sillä kun lukot on ratkaistu, purettu
ja avattu, ei jää mitään taivaan ja meidän välillemme.
lopputulos on puhdas, ekstaasi, onnellisuus ja ilo.
tahtoni ja aikomukseni kaikessa on saada korkein yhteys jumalalliseen. tahdon myös välittää sitä korkeaa jumalallista valoa kaikille ja rummuttaminen on yksi väline, jonka kautta on mahdollista välittää tätä korkeaa jumalallista kenttää, korkeaa jumalallista valoa.
KAHDENLAISTA RUMMUTUSTA...
yksi tapa on tavallinen rummutus aikomuksena luoda groovi - yhteinen rytmi,
joka saa meidät tanssimaan, rytmi jota emme voi vastustaa, vaan alamme
liikkua ja tanssia. se on vapaata ja hauskaa, se avaa meissä ilon. tanssi
on hyvin voimallinen dynaamisen meditaation tapa.
toinen tapa on kuin eräänlainen shamaanirummutus. silloin sinulla on kyky saada yhteys erilaisiin energiakenttiin - jokaisen olennon omaan säteilyyn. jokainen olento säteilee omaa valoaan ja värähtelyään. kun sinulla on kyky saada yhteys tähän energiaan, silloin on mahdollista rummuttaa tämä energia, sen rytmi ja tahti ja intensiteetti ja se muuttaa sitä. rummutus harmonisoi tätä energiaa, palauttaa sitä kaaoksesta rytmiin.
voit tuntea sen sinuun kertyneiden tukosten avautumisena ja jumalallisen virtauksen uudelleen avautumisena sinussa. siksi rummutus saattaa tuntua jopa fyysisenä kipuna jollain alueella kehossasi, niillä alueilla, joilla sinussa on esteitä tai tukoksia virtauksessasi. rummutus saattaa saada sinut kyyneliin, saattaa saada sinut itkemään - se saa tunne-energian vapautumaan ja virtaamaan vapaasti. rummutus huuhtelee, hoitaa ja avaa sinua.
KUN RUMMUTAT...
kun rummutat, teet sen meditaationa, kuljet hiljaisuuteesi ja unohdat kaiken
muun. astut huomaamattasi rummutuksen virtaan ja annat sen soljua lävitsesi,
kauttasi... sinussa ei ole enää ajatuksia. kaikki keskittymisesi
on tässä rummutuksessa. olet se rummutus, joka virtaa.
rummutus keskittää sinut tähän hetkeen, siihen mitä on tässä hetkessä. ei ole enää ulkopuolista häiriötä... et kiirettä, ei tarvetta tehdä muuta, ajatella muuta. vain vahva keskittyminen tähän hetkeen. se on vahva meditaation tapa.
annat kaiken virrata kauttasi. kaikki mikä tulee sinuun, mihin huomiosi matkaa, palaa takaisin tasapainoon, palaa takaisin harmoniaan, palaa takaisin keskipisteeseen, sillä voima jonka laitat äärimmäisen suuntaan - pois balanssista, ei ole enää niin voimaillinen kuin ennen sinun keskittymisesi vuoksi.
rummutus auttaa sinua keskittämään ja keskittymään. olemaan tasapainossa...
rummutus voi kuljettaa sinut hiljaisuuteesi. olemaan tässä. nyt. olemaan se rummutus ja sen voimallinen ilo ja leikki sinussa. - tai se voi olla jotain muuta sinulle. se voi olla pehmeä tanssi sinussa... tai se voi jyrätä kauttasi kuin karhu ja avata tieltään kaiken, kaikki esteet. se voi olla vaikka kaikkea tätä saman rummutuksesi aikana. tai jotain muuta, jonka aika on silloin.
ja tämä rummutus on mahdollista oppia, jopa helppo oppia. riittää että tahdot. ja uskot. ja aloitat sen. taas sama laki kuin kaikessa: sinä saat sen mitä tahdot, uskot ja kiität - ja teet.
SHAMAANIRUMMUTUS ON ERILAINEN
kolmas tapa rummuttaa. ehkä tavallinen shamaanien tapa, shamaanirummutus,
on vielä erilainen - se säilyttää saman rytmin, vie sinut
sielunmatkalle ilman yhteyttä sinun omaan energiaasi. shamaanirummutus
vie sinut transiin.
me rummutamme sinun energiaasi, rummutuksemme avaa lukkoja, tukoksia ja esteitä sinussa ja auttaa sinua syvemmälle korkeaan yhteyteen. rummutuksemme - sen rytmi, nopeus ja intensiteetti - muuttuu rummuttaessamme, sillä energia muuttuu. me rummutamme yhteydessä siihen ja annamme rummutuksen virrata kauttamme - teemme sen kuin rukouksen. emme rummuta itse, vaan annamme valon rummuttaa kauttamme.
soitamme tavallaan sielun laulua. ja annamme sen koskettaa sinua.
tahdomme rummutuksellamme kuljettaa sinut valon rytmiin.
tämä minkä kerroimme, on meidän kauttamme virtaava rummutus ja meidän kokemuksemme... meidän kosketuksemme siihen vapauteen ja puhtaaseen iloon, johon rummutus meidät johdattaa.
rakkaudella helenamaria ja michael
- talteen kirjoittanut helenamaria 19.7.2006 -
2.1.2007
|
Saksa / Deutsch | English | Kotisivu | Ajankohtaista | Mitä on Valorukous | Valorukous | Retriitit | Matkalla | Rummutus | Valopiiri | Valolla eläminen | Kuvia | Kirjallisuus | Linkit | Kontaktit | Impressum | blogi |
